Info

Lehtikuvat / yrityskuvaukset – lasisfoto

Olen 28-vuotias valokuvaaja Forssasta. Yritykseni on perustettu vuonna 2008. 15-Vuotiaana aloin harrastamaan skeittausta, jota kautta myös valokuvaus tuli elämääni. Siitä sitten aloin pikkuhiljaa kuvaamaan muitakin juttuja, ja vuosien kuluessa valokuvauksesta kehittyi päätyöni. Kaikki on lähtenyt intohimosta dokumentoimiseen – jotta historiaan jäisi jälki eletystä elämästä.

Tomialueeseeni kuuluu koko Etelä-Suomi. Tarvittaessa matkustan kauemmaksikin. Kuvaan pääasiassa sanomalehdille ja moniin eri alan yrityksiin, mutta potrettejakin kuvaan mielelläni – tyylillisesti lehti- ja mainoskuvahengessä. Kesät kuluu pääosin Forssan Lehden parissa, silti aikaa löytyy aina uusille haasteille!

Saavutuksia ja koulutus:

  • Vuoden nuori kuvaaja 2016, Suomen Kameraseurojen Liitto ry
  • Valokuvaajan ammattitutkinto (VAT), VVI 2015
  • Vuoden nuori kuvaaja 2014, Suomen Kameraseurojen Liitto ry
  • Kuvallisen ilmaisun perustutkinto (KIP), VVI 2013
  • Yrittäjän ammattitutkinto 2010
  • 29th Fiap Digibiennal 2007 Serbian näyttely: Suomen karsinnan voitto, sekä 2 hyväksyntää
  • Metro Canon kansainvälisen kuvakilpailun 3. sija v. 2007

Seuratoiminta:

  • Forssan Seudun Kamerat ry:n puheenjohtaja 2006-2012
  • Suomen Kameraseurojen liiton (SKsL) hallituksen jäsen 2008-2010

Toimeksiantajat mm:

  • Hämeen Sanomat, Lännen Media, Forssan Lehti ja Seutu-Sanomat
  • Leikkiset Oy
  • Suomen Hippos Ry
  • Eerikkilän Urheiluopisto

Kuvien luvaton käyttö kielletty.